Pelin säännöt

Saatte vinkit niistä elokuvanäytteistä, jotka jokaisen (ikätason mukaan) tulisi katsoa ennen tehtävien ja harjoituselokuvan tekemistä. Elokuvanäytteet ladataan internetiin.

Kuvattavien paikkojen ei kuulu olla koulun alueella. Jos oppilaiden ei ole mahdollista poistua koulun alueelta kuvaamaan harjoituksia, täytyy koulurakennuksesta löytää joitain uudenlaisia ja ei niin tavanomaisia paikkoja, ei siis kuvata luokassa tai pihassa missä muutenkin oleillaan paljon.

HARJOITUKSET

Jokaisen oppilaan tulee tehdä harjoitus numero 1. Jos aikaa ei ole jokaisen kolmen tehtävän tekemiseen isona ryhmänä, voidaan ryhmä jakaa kahtia ja ryhmät voivat toteuttaa harjoitukset 2 ja 3 erikseen.

1/ Jokainen yksin (tai pareittain), jos mahdollista kouluajan ulkopuolella: Esittele paikka, joka on sinulle tärkeä, ota valokuvia (3-4) tai  tee lyhyt videokooste (1-4 kuvaa, enintään 2 minuuttia). Kiinnitä huomiosi siihen miten saat välitettyä tunteen, jonka kyseinen paikka sinussa herättää. Tässä harjoituksessa paikkaan ei saa kehitellä fiktiivistä hahmoa.

2/ Pienryhmätyö: Valitkaa paikka ja kuvatkaa miten sinne tullaan. Aloittakaa kuvaaminen pientä hetkeä ennen sinne saapumista. Enintään 2 minuuttia. Jos mahdollista, valitkaa joku tehtävän 1 paikoista.

3/ Pienryhmätyö: Kuvatkaa jotain paikkaa nykyhetkessä ja tuokaa mukaan myös jokin toinen aikataso (esimerkiksi menneisyys). Tuokaa aikataso pääasiassa, mutta ei pelkästään, äänityöllä ja musiikilla. Äänen ja kuvan ei tarvitse olla synkroniassa. Enintään 2 minuuttia.

LYHYT HARJOITUSELOKUVA

Elokuvassa joku esittelee jollekin tai joillekin itselleen tutun paikan. Paikkaan tutustumiseen tulee liittyä jokin henkilökohtainen tunnelataus ainakin yhdelle osallistujista. Hyödyntäkää harjoituksia tehdessä syntyneitä oivalluksianne paikan kuvaamisen suhteen. Kesto (alku- ja lopputekstit mukaan lukien) : 5 –10 minuuttia enintään.

KAIKKI OSALLISTUVAT BLOGIIN

Ennen lokakuun loppua:

  1. Jokainen ryhmä esittelee itsensä kuvilla ja teksteillä: keitä ryhmään kuuluu, paikka, missä ryhmä kokoontuu, missä koulu on, missä ryhmän työtila koulussa, kuvia muutamista lempipaikoista.

Pitkin vuotta:

  1. Kuvia ja kommentteja tehtävien toteutuksesta.

  2. Mitä elokuvia tai elokuvanäytteitä on katsottu ryhmässä: kuvia (fotogrammeja) elokuvista ja kommentteja niihin.

  3. Kuvia ja kommentteja harjoituselokuvan suunnittelusta, kuvauksista ja jälkitöistä.

  4. Mitä muuta kivaa vaan mieleen juolahtaa…

Valokuvia ja maalauksia paikoista ladataan internetiin: Valitkaa ja ryhmitelkää kuvia paikoista, kuvitelkaa tarinoita, joita niissä on tapahtunut tai tulee tapahtumaan, nimetkää paikkoja, kuvitelkaa millainen äänimaailma kuviin sopisi (kertojaääni, musiikki, äänimaisema) jne.

Muita mahdollisuuksia: Kun katsotte elokuvan kokonaan, laittakaa merkille erilaisia paikkoja siinä, ottakaa elokuvan paikasta talteen kuvia (fotogrammeja). Miettikää millaisia erilaisia näkökulmia paikkaan voisi olla – millaisia muita ihmisiä siellä käy, miltä se näyttää eri aikoihin jne.

Les commentaires sont fermés.